sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävällizenpää päivää


Hyvää ystävänpäivää kaikille.

Tänään on hyvä päivä tervehtiä ystäviä ja myös muistella pois menneitä ystäviä.
Ystävät ovat elämässä tärkeitä. Niin jakamassa riemun auringonpaisteisia hetkiä kuin taivaltamassa kanssamme tavallisessa arjen tuulessa ja tuiskussa. Yhdessä kuljetaan samaa elämän polkua.

Muistakaa myös niitä hiljaisempiakin ystäviä. Niitä jotka eivät välttämättä ole aina äänessa ja jokapäiväisessä kuviossa mukana. Kaikki ystävät ovat tärkeitä. Huomaamattomia ja hiljaisia ystäviä ei aina tule muistaneeksi.

Luin tänään entuudestaan tutun mutta hyvän Zen tarinan. Tässä on monille paljon oivallettavaa. Aina on kuljettava avoimin mielin ja keskittyneenä juuri tähän hetkeen.
Monesti juomme hyvää kahvia, samalla mielessämme kiirehtien tulevaa tapahtumaa. Huomaa että elämä tapahtuu juuri nyt tässä hetkessä. Juomalla kahvin kiireessä ja pohtiessä liikaa tulevaa, menetät tämän hetken (lue elämän) ja samalla menetät hyvän kupposen kahvia.

Tässä siis se opettavainen Zen tarina:

 Pyhä mies

Pitkin maaseutua levisi sana viisaasta Pyhästä Miehestä joka asui vuoren laella pienessä talossa. 
Eräs kylänmies päätti lähteä vaivalloiselle matkalle tavatakseen tämän viisaan miehen. Saapuessaan talon luo hän tapasi ovella vanhan palvelijan, joka tervehti häntä. 
"Haluaisin tavata viisaan Pyhän Miehen", mies sanoi palvelijalle. 
Palvelija hymyili ja ohjasi miehen sisään. Kulkiessaan talon läpi mies katseli innokkaasti ympärilleen odottaen kohta tapaavansa Pyhän Miehen. 
Ennen kuin hän huomasikaan, hänet oli kuljetettu takaovelle ja johdatettu ulos. 
Hän huusi palvelijalle: "Mutta minä haluan tavata Pyhän Miehen!"
"Olet jo tavannut hänet", vastasi vanhus.
"Pidä jokaista, jonka elämässäsi tapaat, viisaana Pyhänä Miehenä, vaikka hän vaikuttaisi kuinka tavalliselta ja mitättömältä tahansa. Jos teet näin, ratkeavat ne ongelmat, joihin olet tullut tänne tänään etsimään ratkaisua."

- John Parta - .

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Shamaani Härkätiellä


Shamaani härkätiellä




Susivuoren shamaani 6.1.2016 Härkätien varrella.
Oli Härkätulet tapahtuma Letkun kyläkaupalla.
Pakkasta rapsakat -26 astetta. Onneksi oli kunnon nuotiot ja tulet niin oloa mukavasti lämmitti. Mieltä hehkutti ihmisten iloinen mieli ja hyvä fiilis. Mahaa taasen lämmitti herkullinnen härkäkeitto. 

Shamaani rummutteli ja loitsusi minkä kerkesi. Tunnista toiseen.
Rummuteltiin tulevaksi lämmintä kesää, kalaonnea kalamiehille ja yksinäisille loitsuttiin naimaonnnea. Jokaiselle jotakin.
Onneksi rumpu ei haljennut kovassa pakkasessa. 

Kohta shamaania odottaa pääsiäistulet ja kevätpäivän tasaus. Muutoinkin rummuteltavaa riittää lähiaikoina.


Rummuttelun merkeissä
- Susivuoren Shamaani.-

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Banaanit ja tikapuita




En tiedä ahdistaako mutta ihmetyttää kuitenkin miksi muutamat minunkin tutut kaverit ovat aivan muiden vietävissä. Sen huomaa kun lukee netistä juttuja ja lukee lehtiä. Ei oteta asioista selvää vaan haukutaan jotakin koska muutkin tekevät niin. Kiusataan ja haukutaan somessa sellaisia ihmisiä joita ei olla edes koskaan tavattu. Haukutaan ja uhkaillaan vaan sen takia että joku muukin tekee niin. Mennään muiden mukana ja rähjätään koska itsellä on paha olo. Ehkä se paha olo lähtee juuri siitä kun seurataan liikaa muiden tekemisiä. Ei uskalleta olla omia itsejä.

Mitä jos pysähdyttäisiin ja keskityttäisiin juuri tähän hetkeen. Miksi on paha olla. Onko juuri nyt tässä hetkessä jokin huonosti. Ehkä huomenna on jokin epämiellyttävä juttu tai eilen meni kaikki päin mäntyä, mutta kysymys onkin että onko juuri NYT jokin niin huonosti että pitäisi mennä paniikkiin. Todennäköisesti ei. Ota siis kuppi kahvia. Hengähdä. Nyt ei ole mikään huonosti. Relaa vähän.

Tässä alla on juttu jonka bongasin tänään. Kertoo osuvasti tarinan jota olen miettinyt.

Juttu löytyy alunperin M.Michalkon kirjasta Thinkertoys.

Apinoita ja banaani

Laitetaan häkkiin viisi apinaa, tikapuut ja banaani tikkaiden yläpäähän. Joka kerta, kun joku apinoista koettaa kiivetä tikkaita ylös, kaikkia apinoita suihkutetaan jääkylmällä vedellä. Pian apinat ehdollistuvat tajuamaan, ettei tikkaita kannata kiivetä.
Kun apinat on ehdollistettu, suihkutusmekanismi puretaan. Nyt korvataan yksi apinoista uudella apinalla. Uusi apina huomaa herkullisen banaanin ja aikoo kiivetä tikkaita. Siinä samassa muut neljä apinaa hyökkäävät sen kimppuun ja hakkaavat sen jääveden pelossa muusiksi. Pian tulokas oppii, ettei tikkaille ole menemistä.
Sen jälkeen alkuperäiset apinat korvataan yksitellen. Sama koreografia toistuu apina kerrallaan. Uusilla apinoilla ei ole aavistustakaan siitä, miksi banaanintavoittelija pitää teilata. Siitä huolimatta ne osallistuvat pieksäntään täysin rinnoin.
Lopulta viimeinenkin alkuperäinen apina on korvattu uudella apinalla. Nämä uudet viisi apinaa istuvat nyt kyräillen tikapuita. Aina kun häkkiin laitetaan uusi apina, sama kuvio toistuu: tulokas yrittää kiivetä tikkaita ja vanhat asukit takovat järkeä sen päähän. Tikkaille ei kiivetä. Katsos, näin hommat on aina tehty täällä päin maailmaa.
Älä ole apina. Välillä kannattaa kyseenalaistaa lähtökohdat.

Mukavaa ja iloista päivän jatkoa. Muistakaa elää tässä hetkessä.


  - John Parta -

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Jos on loppu


Joo jos jooko jos ja joo!

Jos ei olis jos sanaa niin josko olis erilaista.
Jos jätettäisiin koko jos sana pois sanavarastosta?
Monesti ehkä ajattelet että jos olisi paljon rahaa, jos voittaisin lotossa. Silloin olisin onnellinen!
Mutta olisiko näin. Olisit rikkaiden ja kateellisten ympäröimänä. Yksin yksinäinen rahojesi kanssa.
Ajattelet myös että jos olisin laihempi ja kauniimpi niin olisi enemmän rakkautta.
Ei perhana. Jätä sana jos pois.
Sano itsellesi OLEN onnellinen. Minulla on ihania ystäviä ja minua rakastetaan. Sellaisena kun nyt olen.
Ei jos sanalla ole sijaa sanavarastossamme. Ollan just tällasii köyhii ja tällasii palleroita niinku ollaan. Monet rakastavat meitä siitä huolimatta. Ne jotka ei rakasta niin saa mennä rauhassa jossittelemaan.

Mene ulos aurinkoon. Tai ei tartte mennä sinne asti.Sinne on pitkä hikinen matka. Riittää että menet vaikka vaan ulos. Katso, koko maailma sinua rakastaa. Ilman jossitteluja. Jopa verottaja rakastaa siua. Se vaan ei sitä ääneen kerro.

Mietitään monesti JOS olisi aikaa niin tapaisin enemmän kavereita. JOS olisi enemmän aikaa niin lähtisin lenkille.
Jätä sana jos pois ja soita kaverille. Mene käymään. Lähtekää vaikka yhdessä lenkille.
Aikaa nimittäin sinulla on just saman verran. Sinulla on tietty määrä tunteja jäljellä elämässäsi. Ja ne vähenee kokoajan. On sinun asia miten ne käytät. Montako tuntia on elämässäsi mennyt jossitteluun.

Ehdotankin että S-marketin kierrätyspisteelle laitettaisiin uusi keräyspiste. Siihen paperin, muovin, metallin ja lasinkeräyspisteen yhteyteen. Sinne kerättäisiin kaikki jos sanat. Sitten se vietäisiin ongelmajätelaitokselle. Ongelmajätelaitoksella jos sanat poltettaisiin erityiseesä jossittelu uunissa. Erikoishiilikiihdytinmodulaattorisensonaattorissa jos sanat palaisivat tuhannen poroksi. Sitten ne pölähtäisivät puhdistuneina piipusta ulos. Muuttuneena Jee ja Kyllä sanoiksi.
Sitten tuulen mukana Jee ja Kyllä sanat leviäisivät tuulen mukana Riihimäen jättenpolttolaitokselta ympäri suomea. Kuulisi useammin sanottavan: "kyllä olet mukava ihminen". "Jee lähdetään vaan mummolaan". Kylläpä on elämä ihanaa........

Tehdään jossittelulle LOPPU

 - John Parta -




.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Rakkauden soppa


                   
                           Rakkauden soppa

Rakkauden sopan keitin
sekaan siihen
sydämeni heitin

Ainoa siinä on lisäaine
hymy silmät
rakastunut nainen

Kohtalo sitä myös hämmentää
käyttäen karvaista
kämmentään

Rakkauden lientä
kun nuolaiset
maistat myös kyyneleet
suolaiset

Soppaa keitän
sitä kun teen
laitan sekaan
kaipuun tunteen

Hämmennän
kera kauhan
ripautan maustetta
rauhan

Hämmennän lientä
edes takas
reseptinä
sinä rakas

Ilontuike silmiesi
on
takana mun
inspiraation

Aterian tarjoan sulle
mun omalle
rakastetulle

Jälkiruuaksi suudelman
sulle kulta
tarjoan

 - John Parta -




.


torstai 22. tammikuuta 2015

Vanhat shamaanit



Susivuoren shamaani kävi opintomatkalla tutustumassa vanhojen shamaanien elämään.
Tässä yllä olevassa kuvassa shamaanilla on kaulassaan erityinen koru. Se estää shamaania sairastumasta hulluuden tautiin.
Nykypäivänä kun menet terveyskeskukseen niin johan sieltä tyrkätään resepti jolla saa apteekista purkillisen hullunkarkkeja eli rauhoittavia nappeja.
Mitä jos mielenvikaisuus johtuukin vain steressistä. Auttaisiko elämän menon hidastaminen? Viime kädessä voitaisiin kokeilla tällaista hulluudenesto korua. Toimii tiettävästi paremmin kuin mitkään rauhoittavat lääkkeet.



Ennen vanhaan paha olo ja huono tuuri käytiin paikallisen shamaanin luona hoitamassa. Shamaanilla on keinot ja apuhenget jotka saavat asiat järjestymään.


Ennen vanhaan kun oli vaivoja niin turvauduttiin shamaaniin. Onneksi nykypäivänäkin on shamaaneja auttamassa.
Mutta kaikkia hoitajan hommia ei shamaanitkaan tee. Nimittäin omaishoitajan hommia.
Susivuoren shamaani kylläkin oli vanhempiensa omaishoitajana.
Nyt rummutan ja teen taikoja kaikkien omaishoitajien virkistämiseksi. Omaishoitaja jos kukaan tarvitsee tukea ja apua. Rummutan ja lähetän energiaa tässä ohessa kaikille omaishoitajille. Myös kaikille jotka jaksavat hoitaa vammaista lastaan. Olen todella hengessä mukana.

Tällä viikolla olen tehnyt shamaanihoitoja. On ollut tyytyväisiä ihmisiä. Kiitokset kaikille.
Tänään illalla teen shamaanirumpumatkan ihan itselleni. Kerään voimia.
Nimittäin hyvä ystäväni, sairaanhoitaja ja sairaankuljettaja menehtyi sairauden murtamana. Lauantaina hautajaiset. Jokainen täältä lähtee vuorollaan.
Muistakaa ottaa rauhallisesti. Kynttilää ei pidä polttaa molemmista päistä. Rentoutukaa välillä.


- Susivuoren shamaani, John Parta -

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Hymy herkässä




Oheisesa kuvaasa shamaani on kiinan reissulla. Nyt kotisuomessa, takkatulen lämmittäessä muistelin mukavaa reissua. Mielenkiintoisia paikkoja ja mukavia ihmisiä.
Mutta ei tarvitse matkustaa kaukomaille että olisi yhtä mukavaa. Täälläkin on mielenkiintoisia paikkoja ja mukavia ihmisiä.
Milloin viimeksi juttelit naapurin kanssa. Tuottaa suurta iloa kävelylenkillä sanoa hyvät huomenet vastaan tulevalle kanssakävelijälle. Muistatko ylipäätää milloin olet viimeksi hymyillyt?

Katson seinälle. On hymy herkässä. Seinällä on valokuvia lapsista ja edesmenneistä vanhemmistani.
Se on suuri hymyn aihe. Toinen hymyn aihe seinällä on eräs taulu. Nimittäin sähkötaulu. Harvaa ihmistä sähkötaulu saa hymyilemään mutta minä hymyilen sen nähdessäni. Sähkömittari se pyörii melko verkkaisesti. Ei pidä kiirettä. Vaikka ulkona on pakkanen. Mittari pyörii hitaasti sillä takka lämmittää mukavasti ja säästää sähköä.

Katsahdan sivusilmällä sohvalle. Tunnen vetoa. Kahdellakin tapaa. Tunnen vetoa rakasta naista kohtaan joka lepäilee soffalla. Tunnen myös toisenlaistakin vetoa. Soffalla on myös vastapestyjen lakanoiden pino. Ne pitää myös vetää.

Mukava päivä siis meneillään. Otan shamaani rummun ja menen pihasaunan tupaan. Rummuttelen kaikille teille hyvää mieltä ja hymyä suupieliin.

Hymyile. Kun hymyilet, niin näet sen tarttuvan ja leviävän kulovalkean tavoin ihmiseltä toiselle.



- Susivuoren shamaani John Parta -




.